|
Huom.
Vuosiennuste perustuu planeettojen sijaintiin
aurinkomerkkiin nähden. Kaikkein parhaiten se kuvaa
merkkinsä tyypillisen edustajan suuntalinjoja yleisellä
tasolla. Yksilöllinen horoskooppi sisältää
kymmeniä kertoja enemmän tekijöitä,
jotka on ehdottomasti otettava huomioon. Siksi yksilöllinen
horoskooppi antaa mahdollisuuden laatia paljon
yksityiskohtaisempi ja tarkempi ennuste.
ENNUSTE
VUODELLE 2008
Vuoden 2008 voisi ristiä
maaelementin juhlavuodeksi. Juhlan keskipisteessä ovat
nyt pragmaatikot ja realistit. Kaikki, mikä on rakennettu
illuusioiden ja tyhjien haaveiden varaan, on nyt vaarassa.
Talouselämän puolella virkistyy tuotanto ja
erityisesti rakennusala, politiikassa heräävät
levossa olleet oppositiovoimat, taiteessa vallitsevat näköaistiin
vetoavat tehokeinot, joilla ei ole erityistä henkistä
sisältöä, tieteessä uuden impulssin saavat
fysiikka ja siihen liittyvät tutkimussuunnat. Tämä
vuosi ei suosi avaruuden valloitusta, mutta tuo menestystä
Maa-planeetan tutkimukselle. Kaikilla elämänalueilla
tullaan näkemään suuntaus keskittymiseen ja
yhdistymiseen. Vuoden aikana valtarakenteet ja laillinen järjestys
vahvistuvat. Mahdollisena kielteisenä suuntauksena on pysähtyneisyys
ja paikalleen jähmettyminen. On myös mahdollista,
että pyritään noudattamaan ennemmin lain
kirjainta kuin sen henkeä. Sanoilla ja lupauksilla ei ole
merkitystä, kansat ja yksittäiset kansalaiset
antavat arvoa vain teoille. Vuoden jälkipuoliskolla on
odotettavissa, että erilaiset petokseen perustuvat
rakenteet romahtavat ja kaikki salat tulevat julki.
TV-maailmassa voidaan kokea lihavia skandaaleja, jossa
mediajohtajat joutuvat pyöritykseen henkilökohtaisella
tasolla. Onnekkaiden ranking-listan kärjessä ovat tänä
vuonna Kauris, Härkä ja – voimakkaasta
vastatuulesta huolimatta – Neitsyt. Näkymät ovat
hyvät myös Ravulla ja Skorpionilla. Kalojen
kannattaa tehdä panostukset vuoden alkupuoliskolla.
Ilmamerkit (Kaksoset, Vaaka ja Vesimies) puntaroivat elämänarvojaan
ja mitä nopeammin he laskeutuvat takaisin maan pinnalle,
sitä suurempaa luottamusta ja kunnioitusta he saavat
kokea kanssaihmisten taholta. Tulimerkit (Oinas, Leijona ja
Jousimies) puolestaan löytävät uusia käyttökohteita
energialleen työelämän piirissä. Esitän
tarkastelun kohteeksi 12 kuvaelmaa, jotka auttavat lukijaa
paremmin ymmärtämään vuotta 2008.
Aluksi vuoden ”tekniset
tiedot”: kaksi auringonpimennystä, joista toinen on
rengasmainen ja näkyy Etelämantereella 7.2.2008. Tämä
ei ole erityisen kiinnostava. Toinen auringonpimennys, johon
jo kannattaa kiinnittää huomiota, nähdään
1.8.2008. Se ulottuu Pohjois-Amerikasta Euraasian kautta
Indokiinan alueelle. Näemme myös kaksi kuunpimennystä
– täydellisen 21.2.2008 ja osittaisen 16.8.2008.
Hitaista planeetoista ainoastaan Pluto siirtyy toiseen
merkkiin. Sen sijainti Kauriissa suuntaa huomiomme vuosiin
1762 -1777, jolloin sillä oli kunnia olla todistamassa
muutamia mielenkiintoisia tapahtumia: Jemeljan Pugatshovin
kapina 1773 – 1775, joka ravisteli Venäjän
valtiollisia perustoja, ja Englannin siirtomaa-alueiden sota
Pohjois-Amerikassa, joka päättyi Amerikan
Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistukseen 4.7.1776.
OINAS
Vuoden
yleisvire muistuttaa tilannetta, jossa sotapäällikön
tehtäväksi annetaan kaupungin puolustus, mistä
tehtävästä hän suoriutuu erinomaisesti,
jopa niin, että hänet palkitaan kunniamitalilla.
Oinaan ammattitaito saa ansaittua huomiota. Oinailla on tänä
vuonna tilaisuus parantaa yleisesti terveyttään ja
vapautua huonoista tavoista tai sairauksista, mikäli
sellaisia on. Oinailla on kaikki mahdollisuudet saada
ylennys tai ansaita kunniamerkki tai muu huomionosoitus.
HÄRKÄ
Vuotta symboloi filosofi
luovuttamassa kustantajalle traktaattiaan, jonka tarkoituksena
on valaista kysymystä elämän tarkoituksesta.
Kuten jo arvasitkin, tänä vuonna Härkä on
aloitteellinen ja vaikuttaa mitä innoittavimmin lähimmäisiinsä.
Ulkomaita koskevat, samoin kuin opiskeluun ja matkusteluun
liittyvät suunnitelmat toteutuvat. Rakkauselämässä
saattaa tulla mutkia matkaan, mutta ystävät ja ystävättäret
ilahduttavat Härkää. On mahdollista, että
Härkä liittyy tänä vuonna johonkin suureen
yhteisöön, organisaatioon, yhdistykseen tai
puolueeseen.
KAKSONEN
Vuotta
kuvaa insinööri, joka tarkkaavaisesti valvoo
suunnittelemansa jokisillan testausta. Vuoden aikana
Kaksosten ideat ja ihmissuhteet joutuvat lujuustestiin. Ne,
jotka läpäisevät testin, saavat palkkioksi
ihmisten luottamuksen. Taloudellinen tilanne saattaa
Kaksosilla parantua luottojen ansiosta. Työelämässä
voi avautua yllättäviä uusia mahdollisuuksia,
mahdollista on jopa nykyisen toiminnan vaihtaminen kokonaan
uuteen.
RAPU
Vuoden
symboli on nuori poliitikko, joka saa yllättäen
äänivyöryn vaaleissa. Vuosi auttaa Rapua
solmimaan jonkinlaisen liiton jonkin vaikutusvaltaisen
organisaation kanssa tai tärkeän sopimuksen.
Menestystä erilaisten todistusten, päätösten
tai lausuntojen haussa. Rapu voi tosimielellä alkaa
opiskella jotain uutta. Ulkomaanmatkat ovat spontaaneja ja täynnä
yllätyksiä – vuoden alkupuoliskolla miellyttäviä
ja loppuvuodesta päinvastaisia.
LEIJONA
Leijonan
harteille lasketaan vastuullinen tehtävä, nimittäin
Eläinrata-nimisen urheilujoukkueen johtajuus. Siitä
on tuskin odotettavissa kunniamerkkejä sen enempää
kuin mainettakaan, sen sijaan työtä on vaikka
muille jakaa. Leijona joutuu opettelemaan ja soveltamaan
uutta tekniikkaa sekä suunnittelemaan ajankäyttöään
uudella tavalla. Terveydestä huolehtiminen tuottaa
pysyviä myönteisiä tuloksia. Ihmissuhteissa
koittaa vakauden vaihe. Loppuvuodesta on suotavaa, että
Leijona ehdottomasti pidättäytyy pelaamasta
rahapanoksin, sillä tappion riski on moninkertainen.
NEITSYT
Vuosi
2008 vaatii Neitsyeltä suurinta mahdollista tarkkuutta
ja luovuutta – vain niiden avulla hän pystyy jo
vuoden alkupuoliskolla laskemaan perustan menestykselle. Nyt
on mahdollista elävöittää tunteita ja löytää
omat kykynsä luovuuteen ja leikkiin. Nuoriso tuottaa
iloa. Vuoden jälkipuoliskolla konfliktiherkkyys kasvaa,
ja se koskee nimenomaan kumppanuussuhteita. Vuosi lupaa
tapaamisia ja uusia tuttavuuksia omaperäisten ihmisten
kanssa.
VAAKA
Vuoden
vinjetissä perhe muuttaa uuteen kotiin. On siis
mahdollista, että Vaa’an asuinolot paranevat. Vuosi
2008 on kokonaisuudessaan erittäin suotuisa perheelle
ja sukulaissuhteille. Uudet ihmissuhteet ovat epävakaita
ja niissä voi olla viivytyksiä, jotka johtuvat työhön
liittyvistä suunnitelmista. Vuosi ei lupaa välittömiä
tuloksia; Vaa’an on hyödytöntä edes odottaa
sitä, koska se vain syö hänen henkisiä
voimavarojaan. Vuoden loppupuoliskolla on syytä
kiinnittää vakavaa huomiota omaan terveyteen.
SKORPIONI
”Valokuvaaja
kuvaa vuoristomaisemaa.” Tänä vuonna Skorpioni
kiinnostuu jostakin asiasta tosissaan, haluaa mahdollisesti
oppia jotakin uutta. Matkojen ja tapaamisten määrä
kasvaa. Vanhat ystävät muistuttavat
olemassaolostaan. Läheisissä ihmissuhteissa voi
tulla esiin voimakkaita tunteita rakkaudesta vihaan ja
takaisin, ja toinen vuosipuolisko on tässä mielessä
huomattavan epävakaa. Kokonaisuutena ottaen Skorpionin
asema on melko hyvä tänä vuonna ja hän
raivaa helposti tieltään kaikki esteet.
JOUSIMIES
Vuoden
tunnuskuva on hyvin kaunopuheinen: henkilö on syömässä
mehukasta pihviä ravintolassa. Jousimies heittää
haaveellisuutensa nurkkaan vuoden mittaiseksi hetkeksi ja
muuttuu innokkaaksi materialistiksi. Taloudellinen tilanne
paranee taatusti ja työssä on odotettavissa enemmän
kiinnostusta työn tuloksia kuin varsinaista prosessia
kohtaan. Kaikki läheiset eivät pidä tällaisesta
muutoksesta Jousimiehen luonteessa, varsinkin jos tämä
ryhtyy kitupiikiksi ja köyhäilijäksi.
KAURIS
Vuoden
symboli on opettaja pitämässä
mielenkiintoista luentoa oppilailleen. Kauris näyttäytyy
tänä vuonna tavallista rauhaarakastavampana ja
optimistisempana. Vuosi avaa Kauriille monia aikaisemmin
suljettuna pysyneitä ovia, näyttää
oikean tien ja antaa pääsyn uusiin tietoihin ja
taitoihin. Tämä aika auttaa Kaurista järjestämään
kaukomatkan sekä laajentamaan ja lujittamaan kansainvälisiä
suhteita. Vuoden aikana Kauris saa systematisoitua jonkin
asian järjestykseen. Yksityiselämässä
suunta on parempaan.
VESIMIES
”Taiteilija
maalaa taulua täysin uppoutuneena tekemiseen.” Vuosi
on suotuisa salattujen asioiden esiintuomiselle, henkiselle
elämälle, psykologian opiskelulle ja luovalle
toiminnalle. Ajan mystisestä luonteesta huolimatta
Vesimies selviytyy hienosti velvollisuuksistaan.
Mahdollisesti löytyy uusi tulonlähde. Vuoden jälkimmäisellä
puoliskolla Vesimiehen kannatta välttää
rahallisia riskejä, hoitaa terveyttään
paremmin ja tietysti välttää lain rikkomista
kaikin tavoin.
KALAT
Vuoden
symboli on turistiryhmä laskemassa kuohuvaa koskea. Ikävää
ei tule olemaan, vaan näköpiirissä on uusia
suunnitelmia ja asioita, jotka vaativat Kalojen
osallistumista. Kalat voi saada kutsun töihin tai
opiskelemaan ulkomaille. Mitä tulee
kumppanuussuhteisiin, niin vuoden loppupuolisko muistuttaa
miinakentällä kävelyä. Kalat saa nyt
todellisia ystäviä, ja samoin ajattelevat antavat
täyden tukensa hänen ajatuksilleen.
Taloudellisessa tilanteessa ei tapahdu perustavaa laatua
olevia muutoksia.
© Ruslan
Susi, tammikuu 2008
|